Neljä viidestä eurooppalaisesta asuu kaupungeissa. Elämänrytmi on kiivas. Liikennevaloissa kuluu jo lyhyellä matkalla paljon kallista aikaa. Pohjoisimmassa Euroopassa, kaupunkivyöhykkeiden ulkopuolella, syklit ovat hitaita. Järviä ja metsiä on silmänkantamattomiin. Maisema ei torju, eikä se esitä vaatimuksia.

Planeetta on avoin. Sen kohtaamiseen Metsäkartano tarjoaa sekä koeteltuja ideoita että teknisiä välineitä. Järjestämme retkiä kansallispuistoon ja tunnistamme puulajeja pihapiirin puulajipolulla. Kalastaa voi jollakin alueen lukemattomista järvistä. Sauvakävely on monipuolinen liikunnan muoto, joka sopii kaikille.Talven hangille noustaan joko suksilla tai lumikengillä. Metsäkartanon palotornissa on yksi maailman pienimmistä näköalaravintoloista, käytettävissä tilauksesta. Rohkeimmat laskeutuvat tornista köysillä.
Kylpymahdollisuuksia ovat perinteinen suomalainen sauna sekä pihapiirin kylpytynnyri. Elvyttäviä hoitoja turpeella. Parinkymmenen kilometrin päässä on eräleiri ja siellä palkittu maasavusauna. Maasavusauna ja leirillä nautittu maukas nuotioateria eivät hevin unohdu.

 



Metsäkartano toimii Suomen Metsähallituksen julkistamien kestävän luontomatkailun periaatteiden mukaan: se edistää luonnonsuojelua, kuormittaa ympäristöä mahdollisimman vähän, arvostaa perinteitä, lisää asiakkaiden luontotietämystä, tarjoaa luonnonrauhaa ja opastettuja luontoretkiä, pyrkii vahvistamaan asiakkaiden henkistä ja fyysistä hyvinvointia ja suosii lihasvoimin liikkumista. Rakenteet, reitit ja ohjelmapalvelut ovat turvallisia. Toiminta vaikuttaa myönteisesti paikalliseen talouteen ja sitä suunnitellaan yhteistyössä asiakkaiden kanssa.